Jos kerran teksti, kaikki teksti, on jo lähtökohtaisesti likaista & kammottavaa, lääkkeiltä ja balsamointivoiteilta löyhkäävää, tarvitaan kaatopaikka, silvuplee. Ja jos kerran "minä", harmaa eminenssi, ei saa merkkirajoihin kahlittuna tarpeeksi tilaa rellestää, on tilaa laajennettava rajattujen merkkien tuolle puolen. 

"Tämä" on muistaakseni järjestyksessään neljäs tai viides blogipalvelun alle pykäämäni tila rellestää. Edellisistä on jo aikaa, ja olen pitänyt huolen siitä, ettei niihin kirjattuja sisältöjä enää löydä verkosta. "Tämän" tarkoituksena on palvella intohimoisen kiukuttelun kahtalaisia esityksiä; haltioitumisia ja turhautumista. 

--- 

Aloitetaan oikaisulla & turhautumisella:

"Toisin kuin Miikka Laihinen kirja-arviossaan (TS 1.6.) väittää, Raymond Carverin teos Sateisten päivien jälkeen sisältää runsaasti runoja myös 1968-1976 julkaistuista kolmesta runoteoksesta." (TS 2.6.) 

Sain tehtäväkseni arvioida Sammakon kustantaman Raymond Carverin valittujen runojen laitoksen Sateisten päivien jälkeen (arvio luettavissa täällä).

Illalla tuli kritiikin julkaisseen lehden toimituksesta yllä-sisältöinen viesti. Nousi hönö kurkkuun; (kirjallisuus)kritiikkiä on toisinaan koko lailla aiheellista syyttää lepsuilusta ja epätäsmällisyyksistä*, mutta pyrin Carverin kohdalla aivan erityiseen faktatarkkuuteen, lähinnä kahdesta syystä:

1) Carverin tuotanto on tunnettua ja tunnollisesti reflektoitua, mutta vain, mitä tulee novellistiikkaan. Carverin runot eivät, nähdäkseni oireellisesti, ole saaneet osakseen yhtä laajaa julkista tunnustusta. Ja

2) en erityisemmin pitänyt lukemastani, enkä siitä, miten käännös oli toimitettu ja kontekstoitu (tämän lukijakin varmasti kritiikistä aistii). Puskista huuteleminen on ainakin vaillinaisiin faktoihin perustuen kuitenkin halpamaista, joten tuumasin, että hierotaan todet ja epätodet nyt googlen kanssa ihan millilleen oikein. 

"Joku" (so. joko kustantajan edustaja tai toinen tai molemmat teoksen kääntäjistä) kuitenkin mitä ilmeisimmin toivoi asiavirhettä oikaistavaksi, vaikka tekstini oli maailmalle lähtiessään aukoton. Eikä siinä mitään, hyvä näin. I stand corrected. 

Tai sitten en. Tarkistin asian. Hönö kurkussa tiivistyi kiukuksi. Huda-huda: tekstiä oiottiin asiavirheestä, joka ei ollut asiavirhe. 

Antakeehan kun selvitän: Sateisten päivien jälkeen tahtoo kovasti olla valittujen runojen laitos. (Yritän siks'toiseen muistaa kaikissa arvioissani muistuttaa siitä, miten "valitut runot" on muotona kömpelö markkinamiehen keksintö, jonka uhraus kirjallisuuden alttarilla on minimaalinen, mutta tuotto virtausten sattuessa kohdalleen maksimaalista; runoista ongitut merkitykset ovat silti parhaimmillaankin silvottuja ja paikallisia. Ikävämmässä tapauksessa hyväkin runo tyhjenee kaikesta substanssistaan, kun se irrotetaan alkuperäisestä teoskontekstista.) Valikoima käynnistyy vuonna 1983 julkaistun Fires-kokoelman runoilla, edeten säntillisen kronologisesti postuumisti julkaistun New Path to the Waterfall-kokoelman teksteihin. Google (sic) ja Wikipedia (sic nro 2) kertovat Carverin runoilleen kuitenkin myös koko 1970-luvun. Tämän 70-luvun runotuotannon suhteen Sateisten päivien jälkeen jättää lukijansa tyystin pimentoon.** 70-luvun runoja ei niteen sisällöllisen jäsennyksen (eli sisällysluettelo plus runot ja niiden organisointi itsessään) tai kahden eri jälkisanan (kääntäjät Juha Rautio ja Arto Lappi käyttävät molemmat puheenvuoron) tasolla huomioida lainkaan.

Juha Rautio kirjoittaa: "Runotuotannon ytimen muodostavat teokset Fires (1983), johon on sisällytetty myös tarinoita ja esseitä, Ultramarine (1986), When Waters Come Together With Other Waters (1985) ja A New Path to the Waterfall (1989)."

Lukijalle jää vaikutelma, että vuotta 1983 edeltävä runomateriaali ei ole valittujen runojen väärtiä. Rakensin kritiikkini pitkälti tämän vaikutelman varaan: on runoilijakuvan kannalta harmillista, jos "valitut runot" -henkinen julkaisu jättää tieten tahtoen runotuotannon jonkin periodin huomiotta.

Ihmetykseni olikin siis mallia suuri, kun kritiikkiäni alettiin oikomaan. Muistattehan?

"Toisin kuin Miikka Laihinen kirja-arviossaan (TS 1.6.) väittää, Raymond Carverin teos Sateisten päivien jälkeen sisältää runsaasti runoja myös 1968-1976 julkaistuista kolmesta runoteoksesta." (Edelleen TS 2.6.2013)

Sittemmin sain, välikäden kautta, tarkasteltavakseni osan selityksentapaisesta. Fires-kokoelma niputtaa, kuulemma, yhteen koko vuotta 1983 edeltävän runotuotannon. Suomentamatta jäi, kuulemma, vain noin kymmenisen runoa. 

Ahaa. Mukava kuulla. Harmi, ettei tämä käynyt aiemmin ilmi. Tuli nimittäin sanottua aika jyrkästi Turkkarissa. Täsmennyksen vuoksi: nettilähteet eivät huomioi mitenkään Fires-kokoelman luonnetta Carverin aiemman tuotannon yhteen summaavana. Taustatyötäkin tuli näet tehtyä ja googlaajana väitän olevani keskivertoa ovelampi. Esimerkiksi Wikipediassa (jonka auktoriteetin lähteenä toki saa kyseenalaistaa) Fires on sijoitettu otsikon "Collections", ei otsikon "Compilations" alle.

Koko lyhyt ja mitätön tapahtumaketju on oikaisuineen kaikkineen ainakin allekirjoittaneen horisontissa varsin vähämerkityksinen (poislukien sille osoitettu huomio tässä & nyt). Hyvä, että asia tuli korjattua (tai no, sitähän tällä ei korjata, että Carverin suomennosvalikoiman jälkisana & muu taustoitus on puutteellista, toim. huom.). Mietin asiakokonaisuutta lauantai-iltana puolisentoista tuntia. Siinä ajassa käveli Hietalahden ympäri ja joi mukillisen kuplavettä.

Samassa ajassa ehdin kuitenkin miettiä kaksi kertaa kahta eri asiaa:

1) teinkö virheen, olinko huolimaton, oliko kritiikkini huonolla taustatyöllä varustettua huonoa kritiikkiä? ja

2) mistä tässä kaikessa oikeastaan oli kysymys?

Vastaukset:

1) En. Kirjoittaisin samoilla tiedoilla saman jutun uudelleen. Jos kritiikin julkaisun jälkeen tietooni tulleet seikat olisivat olleet käytettävissäni jo aiemmin, en tietenkään kirjoittaisi samanlaista kritiikkiä. 

2) Kontekstista. Jotenkin sanakirjamaisesti, jopa; miten lukukokemus & arvio lukukokemuksesta muuttuu radikaalisti, kun kehykset vähän repsottavat. Miten "jälkisana" on merkittävä foorumi, ei pelkkä hätäisten sutaistu puumerkki.

Ja se konteksti, se on tässä yhteydessä harmin konteksti. On (toivoakseni vain) harmillista (eikä siis tarkoituksellista), että Fires-kokoelma jäi Raution ja Lapin jälkisanoissa taustoittamatta. On yhtä lailla, mutta edellisestä kylläkin loogisesti seuraten, harmillista, että itse tartuin arviossani niin voimallisesti juuri tähän seikkaan, harhaan johdettuna, hölmistyneenäkin.

---

* "laihinen ei aina oo maailman täsmällisin kaveri" (Patalonia 14.9.2011, viitattu 2.6.2013)

**Juha Rautio, toinen runovalikoiman kääntäjistä, huomioi jälkisanassaan Carverin esikoisrunokokoelman, vuonna 1968 julkaistun Near Klamath -teoksen lyhyellä maininnalla. Sen sijaan 70-luvulla julkaistuja runokokoelmia Winter Insomnia ja At Night the Salmon Move ei mainita koko niteessä sanallakaan.